Endlich kann mein Jahr anfangen!

 

 

Huhhuh. Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, välillä kauhulla ja välillä ilolla. No, tässä sitä nyt ollaan, viimoinen ilta Suomen kamaralla. Laukku on pakattu, vaatteet valittu ja hyvästit jätetty.

 

Toisaalta tällä hetkellä hurjan haikeat fiilikset, mutta kuitenkin ihan älyttömän huiput ja odottavaiset. Fiilikset menee vuoristorataa, hetkessä ääripäästä toiseen. Ehkä se kuuluu tähän hommaan. Kyyneleitä on tässä parin päivän aikana virrannut kyllä ehkä vähän liikaakin, mutta tuo teksti sopii kyllä niin hyvin tähän tilanteeseen. Vaikka on monta monituista syytä itkeä, niin on myös tuhat syytä, jonka vuoksi voi hymyillä. Ensi vuosi ulkomailla asuen uudessa ympäristössä ja kulttuurissa, uusia ystäviä, kokemuksia ja muistoja. Mummu sanoi tänään ihanasti: "Tuntuu hölmöltä nyt itkeä, kun maailmassa on niin paljon semmoista, joka on oikeasti itkunarvoista." Näinhän se on.

 

Pelonsekaisilla fiiliksillä mennään tätäkin iltaa etiäpäin. Tähän taas äitiltä tuli mitä parhain lausahdus: "Se mitä eniten pelkää, ei tapahdu." Tämä kyllä todellakin pitää pitää mielessä.

 

Noh, aamulla 05.30 pitäisi kentällä olla valmiina lähtöön, joten herätyskello soi kolmen maissa. Viime yökin meni valvoessa, koska pää oli täynnä niin paljon ajatuksia. Joten sotasuunnitelma tähän yöhön on se, että makoilen sohvalla ja katselen jonkun disneyleffan ja nukahan, jos nukahan, näillä mennään!

 

Seuraava bloggaus ilmaantuu varmaankin reilun viikon päästä, kun pääsen asettumaan taloksi perheeseen. Tosiaan ensi viikon vietän Hampurissa saapumisvalmennuksessa, joten en ole koneen äärellä. Koitan päivitelä blogia vuoden mittaan kerran viikkoon. Joten jos kiinnostaa, niin täältä voi seurailla elämääni ja kommelluksiani! Heippa Suomi, vuoden päästä nähdään<3