Kommst du aus Afrika?

 

 

Tervehdys täältä maissipeltojen keskeltä! Perheeni on ihastunut täysin HYTTYNEN -sanaan, sitä hoetaan ja kerrotaan täällä jokaiselle vastaantulijalle. Olen ehtinyt myös jo vastata kysymykseen: Onko Suomessa jääkarhuja? Kysymyksia tulvii joka suunnasta, mutta parhaimman esitti meidän naapuri: OLETKO KOTOISIN AFRIKASTA? Hahhah, en tiennyt ihan afrikkalaiselta näyttäväni, mutta mikäs siinä.  

 

Täällä on mitä mahtavimmat metsälenkkipolut ja koko ajan löytyy uusia. Kaikki polut ovat kylläkin täynnä etanoita, niitä on oikeasti ihan hirmuisen paljon. Koko ajan pitää varoa, ettei tallo niiden päälle. Täällä kaikki sauvakävelee, joten minäkin päätin kokeilla. Jäin kyllä pahemman kerran koukkuun.

 

 

Viime lauantaina oltiin leffassa. Minä, veljeni Michi ja kaksi hänen kaveriaan menimme katsomaan jenkkileffan Kindsköpfe 2. Leffa oli tietysti dubattu saksaksi, kuten kaikki leffat ja tv-ohjelmat täällä. Pysyin koko leffan ihan älyttömän hyvin kärryillä ja todellakin ymmärsin suurimman osan, JOPA vitsit, joille osasin sitten nauraa, hahah. Oli kyllä tosijees leffa ja sunnuntaina sitten katseltiin vielä Michin kanssan kotona ykkösosa. Tulee vaan kertakaikkisen hyvä fiilis, kun tajuaa, että oikeasti ymmärtää saksaa. Odotan todella sitä hetkeä, kun puhumisestakin tulee helppoa. Kaikki kyllä koko ajan kehuu, että puhun todella hyvin saksaa, vaikka olen vain vuoden sitä lukenut. Huippua!

 

 

 Täällähän on vielä koululaisten kesälomat käynnissä, joten täällä toimii ryhmä, joka järjestää 7-12 vuotiaille lapsille lomaohjelmaa. Minäkin pääsin sitten mukaan suunnittelemaan torstaina olevaa ohjelmapäivää, koska perheeni tietää, että olen ollut paljon lasten kanssa tekemisissä seukan juttujen johdosta. Palaveerattiin illalla erittäin mukavan rouvan luona. Olin kyllä välillä niin pihalla kaikesta, mutta hauskaa oli. Ehkä mä huomenna lasten kanssa saksaksi pärjään! Illalla kävin tutustumassa vielä evankelisen kirkon kuoroon. Laulettiin JOULULAULUJA, voijestas. Kuoronjohtaja kyseli jo innoissaan, että haluaisinko joulukirkossa lukea jouluevankeliumin, apua! Kuorossa vierähti loppuilta ja ensi viikolla taas uudestaan. Käyn luultavasti vielä kokeilemassa myös katolisen kirkon kuoroa, ja valitsen sitten jommankumman. 

 

Tänään käytiin kaupungintalolla tapaamassa pormestaria Anitan ja Michin kanssa. Siellä juteltiin kaikenlaista tunnin verran ja sain lahjaksi Pöttmes-pyyhkeen. Ja lopuksi otettiin vielä kuvia paikallislehteen tulevaa juttua varten. Ja tietysti minä poseerasin pormestarin kanssa. Lehteä odotellessa. Vielä loppuun kuva tyypillisestä baijerilaisesta, hahah.

 

 

 

 

 

 

TOLL, TOLL, TOLL

 

Hui, aika menee hirmuista vauhtia ja taas on vierähtänyt viikko Saksassa. Nyt tämä blogin kirjoittaminenki onnistuu helpommin, kun sain käyttööni veljeni koneen! Täällä elämä hymyilee, toivottavasti sielläkin. Ensimmäisen viikon tosiaan vietin perheen iskän Klausin kanssa, koska äiti Anita ja veljeni Michael olivat vielä reissussa Ranskassa.

 

Ensimmäinen viikko kului aikamoisissa vuoristoratafiiliksissä, välillä itketti ja hetken päästä taas jo nauratti. Auttelin navetassa joka ilta, kyllä todellakin MINÄ, ehkä maailman eläinkammoisin ihminen. Täällä on muutenkin kokonainen eläintarha. Löytyy kissoja, koira, lehmiä, kaneja, kaloja ja kanoja. On musta jo aikamoinen eläinhullu ehtinyt jo kuoriutua, hahah. Oon ollut varmasti enemmän traktorin kuin auton kyydissä, sillä ollaan huristeltu pitkin peltoja ja paalitettu heinää. Mulla on täällä myös SÄHKÖPYÖRÄ, oon kyllä aikamoinen katastrofi sen kanssa..

 

"Iskäviikon" aikana kävi myös täällä meillä aluevalvojani esittäytymässä, joka vaikutti tosi mukavalta. Hän on siis täällä yhteyshenkilöni, jos jotain ongelmia ilmestyy. Noh, viikon aikana ehdin myös olla pari päivää flunssassa ja yllätysyllätys, onnistuin polttamaan jalkani auringossa. Täällä on vielä siis kesä parhaimmillaan, 30 astetta melkein joka päivä ja aurinko paistaa. Viime lauantaina sitten muu perhe saapui Ranskasta. Samaan syssyyn tuli myös perheen entinen vaihtari veljensä kanssa. Oli hauskaa päästä vihdoin tutustumaan uusiin perheenjäseniin!

 

 Sunnuntaina oltiin Klausin, Michaelin ja hänen kavereidensa kanssa koko päivä Straubingissa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä täältä Pöttmesistä. Siellä oli semmoinen suurensuuri tivolimarkkinamessutapahtuma. Kierreltiin koko päivä kauhiassa helteessä. Onnistuin myös vahingossa syömään mustekalaa, apua. Enhän tietenkään tajunnut, kuin vasta syömisen jälkeen, että kalmari on mustekala, oli kyllä kuiteskin ihan huippuhyvän makuista! Noh, nyt on tullut sitäkin maistettua. Oli hauska päivä, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kun lähtee miessukupuolta edustavien tyyppien kanssa jonnekin, niin pääasia on kierrellä kaikki traktori, ruohonleikkuri ja painepesuri osastot läpi. Hauskintahan tässä on se, että suurin osa härveleistä oli täysin tuntemattomia minulle suomeksikin. Joten voitte arvata, että olin hieman pihalla, kun niistä minulle saksaksi selitettiin.

 

 

Eilen illalla lähdettiin koko poppoo Augsburgiin uimaan. Automatka oli kyllä aivan hervoton, huuruinen auto tupatentäynnä nauravia ja suolarinkeleitä syöviä tyyppejä. Sillon tunsi itsensä jotenkin vaan tosi onnelliseksi, hahah. Augsburgissa oleva uimahalli (pikemminkin kylpylä) oli aivan älyttömän hieno!! Se oli rakennettu semmoisen kalliojutskan sisään ja siellä oli oikeita kalojakin, tosin lasin takana.. Ja kaksi ihan mahtavaa jättiliukumäkeä. Uimassa vierähti kolme tuntia helposti ja onnistuin tietysti lyömään päänikin liukumäessä, no hengissä kuitenkin. Tulipas pitkä bloggaus, mutta tuntuu, että tapahtuu koko ajan vaan niin paljon. Pakko vielä mainita, että täällä kasvaa JÄTTIMÄISIÄ kurkkuja.

 

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meine erste Woche

   Heippa, Saksassa oon ja vieläpä jopa hengissä! Sunnuntaina reissasin Hampurista Augsburgiin, kuusi tuntia junassa, huhhuh. Nyt oon siis jo isäntäperheeni luona. Muttasiis, tässä bloggauksessa juttua mahtavasta saapumisvalmennusviikostani Hampurissa.  

                                    

Elikkäs 5.8 saavuttiin muiden yfun saksavaihtareitten kanssa Hampurin kentälle. Lento kesti parisen tuntia. Meitä vastassa oli neljä yfutiimeriä, jotka olivat myös mukana valmennuksessa. Kentällä  odoteltiin vielä tunnin verran Italiasta saapuvia vaihtareita. Tämän jälkeen alkoi matka valmennuspaikkoihin junalla ja bussilla huristellen. 

                                            

                                    

                                   

Saapumisvalmennusleirillä oli vaihtareita Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Belgiasta, Unkarista, Sveitsistä, Ranskasta ja Italiasta. On kyllä mahtavaa kerrassaan viettää viikko 40 eri maasta tulevan vaihtarin kanssa. 

Viikkoon mahtui paljonpaljon ohjelmaa. Vietettiin lastenkutsuja perinteisten saksalaisten leikkien siivittämänä, keskusteltiin kulttuurista, kommunikoinnista, sopeutumisesta, perheestä, koulusta ja kavereista, katseltiin sketsejä, leikittiin, tutustuttiin, 
naurettiin, oltiin piknikillä Elben rannalla, kulttuurivisailtiin, suunniteltiin Bunter Abendii, syötiin... Ehdoton lemppariohjelmani 
oli torstaina, kun meidän piti huoneryhmissä selvittää vastauksia erinäisiin kysymyksiin kaupungissa paikallisilta kysyen. Oli superhauskaa kommunikoida saksaksi ventovieraiden kanssa ja tulla ymmärretyksi edes jotenkuten. 

                                               

                                               

                                       

    

                                                

Meillä oli myös joka ilta BärchenGruppe, joka muodostui muutamasta vaihtarista ja omasta ohjaajasta. Juteltiin päivän kuulumiset, pelailtiin ja höpötettiin. Kävi hauska sattuma, sillä mun ryhmän ohjaaja on itse ollut Suomessa vaihtarina sekä asunut samassa kaupungissa ja käynyt samaa lukiota kuin minä, kyllä maailma on pieni! Suunnilleen kaikki leikit, joita leikittiin olivat entuudesta tuttuja ripareilta ja varkoilta. Varokaa vaan, ens kesänä leikitään saksaksi laululeikit! 

 

                                   

On hassua, miten paljon viikossa voikaan oppia kieltä. En olisi ikinä uskonut, että puhuminen ja ymmärtäminen parantuisi näin paljon! Viikon kysytyin kysymys oli ehdottomasti: Hast du verstanden? (=Oletko ymmörtänyt?) ja yleisin vastaus: Nein. (=En.), hahhhah, että tälläinen viikko. 

                                 

                                            

Sunnuntaina sitten matkattiin Hampurin rautatieasemalle. Aseman pihalla leikittiin vielä kaikki viikon aikana opitut laululeikit, suuren yleisön toljottaessa meitä kummastuneina. Vuorotellen jokainen lähti omaan junaansa vatsa täynnä perhosia. Olin tietysti viimeinen, mutta lopulta myös minun junani oli lähtövalmiina. Onnistuin selviämään myös hengissä junanvaihdosta Nürnbergissa, joka johtunee puolipäivää kestäneestä luennosta: Miten Deutsche Bahn toimii? Perille Augsburgiin siis pääsin, mitä sitten tapahtui? Sen voit lukea ensi viikon bloggauksesta. 

                                     

                                     

                                     

                                     

 

Endlich kann mein Jahr anfangen!

 

 

Huhhuh. Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, välillä kauhulla ja välillä ilolla. No, tässä sitä nyt ollaan, viimoinen ilta Suomen kamaralla. Laukku on pakattu, vaatteet valittu ja hyvästit jätetty.

 

Toisaalta tällä hetkellä hurjan haikeat fiilikset, mutta kuitenkin ihan älyttömän huiput ja odottavaiset. Fiilikset menee vuoristorataa, hetkessä ääripäästä toiseen. Ehkä se kuuluu tähän hommaan. Kyyneleitä on tässä parin päivän aikana virrannut kyllä ehkä vähän liikaakin, mutta tuo teksti sopii kyllä niin hyvin tähän tilanteeseen. Vaikka on monta monituista syytä itkeä, niin on myös tuhat syytä, jonka vuoksi voi hymyillä. Ensi vuosi ulkomailla asuen uudessa ympäristössä ja kulttuurissa, uusia ystäviä, kokemuksia ja muistoja. Mummu sanoi tänään ihanasti: "Tuntuu hölmöltä nyt itkeä, kun maailmassa on niin paljon semmoista, joka on oikeasti itkunarvoista." Näinhän se on.

 

Pelonsekaisilla fiiliksillä mennään tätäkin iltaa etiäpäin. Tähän taas äitiltä tuli mitä parhain lausahdus: "Se mitä eniten pelkää, ei tapahdu." Tämä kyllä todellakin pitää pitää mielessä.

 

Noh, aamulla 05.30 pitäisi kentällä olla valmiina lähtöön, joten herätyskello soi kolmen maissa. Viime yökin meni valvoessa, koska pää oli täynnä niin paljon ajatuksia. Joten sotasuunnitelma tähän yöhön on se, että makoilen sohvalla ja katselen jonkun disneyleffan ja nukahan, jos nukahan, näillä mennään!

 

Seuraava bloggaus ilmaantuu varmaankin reilun viikon päästä, kun pääsen asettumaan taloksi perheeseen. Tosiaan ensi viikon vietän Hampurissa saapumisvalmennuksessa, joten en ole koneen äärellä. Koitan päivitelä blogia vuoden mittaan kerran viikkoon. Joten jos kiinnostaa, niin täältä voi seurailla elämääni ja kommelluksiani! Heippa Suomi, vuoden päästä nähdään<3