Ich liebe meine Freunde

 

 

Sanoisinko, että edelliset kolme päivää ovat todellakin olleet elämäni parasta ja onnellisinta aikaa. Jokainen päivä on ollut täynnä mitä mahtavimpia yllätyksiä laidasta laitaan. On tullut muunmuassa herättyä kavereiden rynnätessä ovesta sisään ja laulaen Vuosisadan rakkaustarina biisiä, juuri näin. On syöty ja paljon. On keilattu (oon muutes aikas surkee, hahha). On ajeltu ympäri kaupunkia niin auton kuin skoban kyydissä. On tehty kasvonaamio. On lakattu kynnet. On ihasteltu usvan peittämää viljapeltoa. Amazing Race. On uitu järvessä. On oltu kaatosateen jälkeen rantatunnelmissa. On grillattu. On katottu leffaa. On istuttu puistossa. On juteltu vuoden edestä yömyöhään. On naurettu ja itketty.

 

Pakko kyllä jälleen kerran todeta, että oon kyllä niin etuoikeutettu. Omistan nimittäin ehkä maailman ihanimmat frendit. Helmityyppejä, joitten kanssa on aina hauskaa ja joiden kanssa voi puhua mistä vaan. Se, jos mikä, on huippua! Todellaki tuun kaipaamaan kaikki ihania vuoden aikana, mutta ei hätiämitiä, tiiän että täällä odottaa samanlainen joukko, kun palaan vuoden päästä takaisin. Tai ainakin toivon ja uskon.

 

Tässä vielä muutama kuva kolmesta, mitä parhaimmasta ja niin erilaisesta päivästä, joita on saanut viettää mahtityyppien kaa!

 

 

 

 

 

 

 

Noh, se ois vielä kahdeksan päivää jäljellä Suomessa. Pelottaa jo kyllä, miten ihmeessä saan kaiken tehtyä ennen lähtöä. Tuntuu, kuin hommaa olisi vielä aivan mahdottoman paljon. Ehkä mä selviän. Toivottavasti. Lentotiedot muuten putkahtivat sähköpostiin alkuviikosta. Lentokentällä pitäisi 5.8 olla 05.30, huhuhu, aikainen herätys. Toisaalta ihan hirmuisen kiva juttu, niin ei sitten koko päivää tarvitse jännittää ja odotella kentälle lähtöä. Tosiaan me yfun saksavaihtarit lennetään mun tietääkseni kaikki Hampuriin, jossa on ekana semmoinen viikonmittainen valmennusleiri, huisia! Tämän jälkeen matkustetaan sitten tuleviin perheisiimme. Ehkä tässä kohta todellakin alkaa kauhia lähtökriisi ja paniikki, mutta eipä vielä, onneksi. Ehkä tässä joku päivä taas kirjoittelen kuulumisiani!

16 !

 

                    Hui. 16 päivää. Parhautta.

 

 

 

 Noh, sain tuossa toissapäivänä mitä parhaimman idean. Leikkelin hurjanpaljon pieniä lappusia, joihin kirjoittelin kaikenmaailman sanoja saksaksi. Ja nyt varmaan arvaattekin, että lappusia löytyy joka puolelta kotoa, niin ovikellosta, kynsisaksista, kahvinkeittimestä, hammasharjasta kuin myös hiuslakkapullosta. Aattelin, että tällä tavalla saan päähäni iskostumaan arkipäivän tavaroiden sanoja ja toimii todellakin! Seuraavaksi tiedossa vielä lisää lappusten tekoa, olisikohan vuorossa tällä kertaa palohälytin, pistorasia, pesukone ja henkari. ehkä, heh.

 

 

 

 

Käytiin tänään ostamassa VIHDOINKIN matkalaukku! Onhan se aikas iso, 118 l nimittäin, mutta ainaskin tämmöinen himohamstraaja saa sinne luultavasti kaiken tarpeellisen mahtumaan. Ensi viikon aikana pitäisi lentotietojen putkahtaa postiluukkuun. Sitä odotellessa pitää vielä räpsiä kuvia kaikkialta, että saan näytettyä paljon suomikuvia sitten tulevalle perheelleni. Kävin leikkimässä myös turistia viimeviikolla. Nyt on liuta kaikenmaailman mainoksia Hyvinkäästä.

 

 

 

Parisen viikkoa vielä Suomessa. Luulen ettei ainakaan tekemisen puutetta tule, nimittäin joka päivälle on melkein sovittuna jotakin. Ja jos ei olekaan, niin varmasti jotain tulee extemporena. Ensi viikolla pitää myös alkaa heippailemaan kavereita, sillä muutamat kaverini eivät ole maisemissa viimoisella suomiviikollani. Mutta mikäs siinä, vuoden päästä kuitenkin taas nähdään! Tällaista tänään, ehkä kohta pitäisi alkaa pakkauskriiseilemäänkin, mutta ei ihan vielä, heh.   

 

Meine Gedanken im Moment

 

 

Päivät vähenee edelleen hurjaa vauhtia. Kohta voisi ladata puhelimeen semmoisen laskurin, joka laskee myös tunnit, minuutit ja sekunnit, heh. Tuntuu, että koko ajan on hirmuisesti tekemistä. Jatkuvasti joku haluaa nähdä ja jo samaan aikaan toiselta tulee viesti, että ehdinkö olla. Oon todellakin juossut tässä viimoiset pari viikkoa pää kolmantena jalkana ja luulen, että samalla tahdilla nämä jäljellä olevat neljä suomiviikkoa.

 

Kaiken kiireen lisäksi on tullut kyllä tosipaljon ajateltua tulevaa vuotta. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä ajatukset pyörivät täysin vaihtojutuissa. Mulla on vähän hassut fiilikset tällä hetkellä, koska jotenkin en vaan pysty käsittämään sitä, että todellakin oon lähdössä. Vaikka oon jo joutunut sanomaan heippoja monille ja hoitamaan vaikka mitä vaihtojuttuja, niin tuo lähtö vaan jotenkin ei millään iskostu mun mieleeni. En vaan pysty ajattelemaan sillai, etten ole täällä ensivuonna tuttujen ihmisten kanssa. Noh, ehkä pikkuhiljaa.

 

Se on kyllä kanssa niin hassua, että välillä oon ihan superinnoissani lähdöstä (suurimman osan ajasta, heh)ja sit taas muutaman minuutin kuluttua, ajattelen aivan toisin. Mutta niin se vaan menee kaikilla vaihtareilla. Välillä pelottaa ja jännittää, seuraavana hetkenä hymyilyttää ja naurattaa. Sanoisinko, että se on aika parasta toisaalta, kun fiilikset menee laidasta laitaan. Ehkä sen avulla opin jotain uutta itsestäni myös.

 

On tullut jutskailtua paljon kavereiden kanssa, siitä etten oo tällä ensi vuonna (varmasti kyllästymiseen asti, sori). Oon nyt tajunnut oikeesti senkin, ettei se heippojen sanominen niin hirveää ehkä olekaan. Tuun tänne takaisin, eikä ne oo lopulliset hyvästit. Selviin kaikista heipoista kuolematta, päätin ja tiedän sen. En tee siitä itselleni kriisiä ja pelkkää murhetta, niin kaikki sujuuu hyvin. Tullut todistettua tuo jo muutaman kerran, hyvin toimi!

 

Noh, mutta siinä vähän tämän hetken ajatuksia. Tänään aloin listailemaan kaikkea, mitä otan mukaan, voihuh sitä tavaran määrä. Oon vielä aina kauhia ylipakkaaja, joten tuo pakkausoperaatio tulee todellakin olemaan vielä iso haaste, no sitä odotellessa. Sain myös vihdoin ostettua tuon saksan kielioppikirjan, josta kuva tuolla alla. Nyt pitäisi aloittaa sen läpikäyminen. Muttajoo, joku päivä taas uusia kuulumisia, luultavasti pakkauskriiseilystä!