Ich liebe mein Leben

Rakastan vaihtarielämää. 

Vaihtovuoden alku on kuin uuden elämän aloittamista, pitää löytää oma paikkansa täysin toisenlaisesssa perheessä mihin on tottunut, saada uudet ystävät ympärilleen, opetella suunnistamaan koulusta kotiin, oppia kommunikoimaan täysin uudella kielellä ja yksinkertaisesti totuttauduttava kohtaamaan kaikki uusina sekä tuntemattomina asioina. Jännittävää ja pelottavaa, mutta kertakaikkisen ihanaa.

Yleensä oletetaan, että vaihtarielämä on ruusuilla tanssimista. Ehei, harhaluulo. Nyt kun täällä on tullut vietettyä parisen kuukautta, niin on näitten mahtipäivien joukkoon mahtunut jo monenmonta huonompaakin päivää. En ymmärrä mitään, en osaa puhua mitään, kukaan ei puhu mulle, matikanlaskut on mahdottomia, Saksan 1500-luvun kirjallisuus tunti on ollut täysin hepreaa, myöhästyn bussista, vaihtobussiani ei näy eikä kuulu ja eksyn koiran kanssa maissipeltoon. Tuollaisena päivänä todellakin tekisi vain mieli hautautua peiton alle ja toivoa parasta, että seuraavana aamuna löytää itsensä omasta sängystä, Suomesta. Mutta huonoistakin päivistä on selvitty ja taas pikkusen vahvempana lähdetään aina kohtaamaan uusia haasteita.

Tässä parissa kuukaudessa oon todellakin oppinut nauttimaan ihan pienistä jutuista, jotka piristävät päivää. Päivänfiilikset voivat nousta taivaisiin siitä, kun luokkakaveri kertoo koiransa nimen olevan myös Ella, tuntematon tyyppi koulussa moikkaa, kaveri ihastuu smurffi-sanaan, naurat itsesi kipeäksi draamatunnilla, löydät kotiin YKSIN, postilaatikossa odottaa kirje, teen kerrankin kaikki tehtävät oikein informatikin tunnilla (kunnes opettaja tulee, ja sanoo kaiken olevan väärin)tai kun onnistun jotenkin ihmeellisesti aiheuttamaan jälleen uuden väärinkäsityksen. 

Alkuvuosi on ollut mahtava, rakastan mun elämää tällä hetkellä niin paljon kaikista vaikeuksista huolimatta. Ja toisaalta kun pidemmän päälle ajattelee, niin eivät nekään mitään vaikeuksia olekaan, VAIN asioita, joihin en ole Suomessa tottunut, ja jotka varmasti tulevat vielä kasvattamaan mua ihmisenä vuoden varrella. Sitä odotellessa.

Oon hehkuttanut vain kuinka rakastan mun elämää, okei, rakastan mä Nutellaaki, hahah. 

Alles klar, alles gut

Heipparallaa taasen! Tänne syntyi alkuviikosta kaksi vauvalehmää, hihih. Ne on vielä kaiken lisäksi kaksoset, molemmat tosin poikia. Eilen ne olivat jo yhdessä karkuteillä ja sitten niitä kuljetettiin kottikärryillä ympäri pihaa, hahah, aika söpöä. Voisin myös mainita tähän samaan elukkasyssyyn, että onnistuin eksymään maissipellon keskelle koiran kanssa, voi hyväthykkyrät. Ja tietysti hihna kiertyi jokaisen maissin ympärille, mutta siitäkin labyrintista lopulta selvisin!

Viime viikonloppuna oltiin "jahtijuhlissa" läheisellä metsästysmajalla. Täällä metsästetään keväisin VILLISIKOJA. Voiapua, onko tässä mahdollisuus törmätä semmoisiinkin tuolla metikössä, huhuhu. Miten ihmeessä semmosta jättisikaa vastaan puolustaudutaan? Noh, takaisin illanistujaisiin. Koko pikkuinen maja oli täynnä ihmisiä ja tarjolla oli ruokaa (kai se oli villisikaa). Ja miksi kerron edes näistä juhlista? Sain nimittäin taas mitä mahtavimman väärinkäsityksen aikaan, miten voikaan olla mahdollista. Olin siis jo näemmä aikaisin vahingossa antanut ymmärtää, että soitan HAITARIA, voijukra. Tietysti tämän pökilöpään tuurilla majan seinällä roikkuu haitari, heheh. Kaikki oli aivan innoissaan ja kyselivät koko ajan, että voisinko soittaa. Pääsin jotenkin ihmeellisesti pälkähästä, mutta nyt kaikki luulevat, että soitan pianoa. Kerran pulassa, aina pulassa. Sitä kertaa odotellessa, kun kohtaan pianon. Loppuillasta olin jo niin pihalla kaikista soittimista, että tällä hetkellä soitan varmaankin jokaikistä soitinta mitä maailmasta löytyy, mikäs siinä. 

 

Päivät kuluvat jo arkiseen malliin koulussa. Joka aamu 6.30 bussi lähtee kohti koulua, vaikka koulu alkaa jonain päivinä myöhemmin, niin aina täytyy silti lähteä samaan aikaan ja odotella sitten koululla. Mulla on muutenkin aika paljon vapaita tunteja koulussa, jotka kyllä kuluu ihan hyvin yrittäessä ymmärtää kirjoista edes jotakin. Yhteiskuntaoppi, historia ja Wirtschaft ovat ihan ehdottomat suosikkini, ja niihin aioinkin eniten panostaa. Se on vaan tosiasia, ettei vaihtari mitenkään pysty kaikkea tekemään täysillä koulussa, vaan on valittava muutama aine, jossa yrittää pysyä kärryillä. Inhokkiainekin on jo löytynyt, INFORMATIK, huhuh. En edes oikein tiedä mitä se on, mutta ainakin me käytetään tietokoneita. Ope kyllä selitti, että se on vähän niinkuin matikan ja tietokoneitten sekoitus, jahas, eli ihan mun juttu. Kyseisessä aineesssa on kyllä ihan älyttömän mukana opettaja ja hän puhuu mulle aina ruotsia, hahhah. 

Koulussani on mahdollisuus valita valinnaisopetusta, joka tapahtuu iltapäivisin. Itse olen kaverini Julian kanssa koulun teatteriryhmässä, huippua. Joka kerta on kaikenlaisia harjoituksia ja myös teoriaa. Maaliskuussa esitetään joku isompi prokkis. Koulu tarjoaa myös pianotunteja, joten sinnekin olen ehkä menossa. Olisin aloittanut pelamaan myös käsipalloa joukkueessa, jossa pelaa pari kaverianikin, mutta treeniajat eivät sopineet yhteen bussien kanssa, hitsit. Tää on taas tätä elämää, jossa kaikki riippuu bussiaikatauluista. 

Koulusta ei ole kuvia, koska puhelimen käyttäminen on oikeasti ihan himpuran tarkkaa täällä. Jos on pakottava tarve soittaa jollekin, niin koulusta löytyy erillinen keltainen lasikoppi tätä varten.   

AINIIN, NYT PITÄÄ KORJATA VÄÄRINKÄSITYS. Elikkäs mun koulussa ei olekaan muita vaihtareita, minä vain! Muttasiis, koulusta löytyy kolmenlaista ihmistyyppiä. Ensimmäinen ryhmä: YÖK, vaihtari, ei me haluta edes puhua sulle. Toinen ryhmä: No pitäisköhän mennä jutteleen, no ei mennä, hymyillään vaan. Ja kolmas ryhmä: HEIJEEE, OI OOT SUOMESTA, haluuks olla meiän kaa? Kaikkia tyyppejä siis päivään mahtuu, aika mukavasti oon jo kavereitakin saanut tai ainakin sillai, että aina on melkein juttuseuraa. Teatteriryhmässä oli paljon uusia naamoja, just jees ja samoin liikkaryhmässä. Pakko sanoa, että vaihtarin on helppo saada "heippausmitäkuuluukavereita", mutta se on jo hankalampi homma saada kavereita, joiden kanssa viettää myös vapaa-aikaa.

Eilen olin koulun jälkeen vaihtarikaveri Jade-Ann:in kanssa iltapäivän. On niin hassua, miten juttua voi riittää toisen vaihtarin kanssa niin paljon! Molemmat ymmärtää toisia ja luulen, että meiän puhumaa saksaa ei ihan aito saksalainen ymmärrä, hahahah. Koulustakin pääsin jo aiemmin, koska tunteja oli peruttu (täällä ei siis ole ikinä sijaisia), joten mulla oli aikaa käydä ostamassa itselleni syyskengät. Ihan ylijeesparhaat!

 

Oon unohtanu varmaan taas vaihteeksi puolet, mistä oli tarkoitus kirjoittaa.. Tää on ihan hullua, kun koko ajan on hirmuisesti ohjelmaa ja aikakin menee ihan älyttömän nopeasti, kohta on jo LOKAKUU, apua. Nyt pitäisi lueskella Wirtschaftia, aiheena: kysyntä ja tarjonta. On tässä jo kuitenkin yksi sivu luettu, edistystä. Matikasta saatiin kauhia määrä monisteita, joita pitäisi kanssa tehdä. On vain yksi ongelma: Miten ymmärtää sanallisest laskut ja osata vielä laskeakin ne? Noh, ehkä tähänkin ongelmaan vielä löytyy ratkaisu. Kuulemisiin, tschüs.

Verstehst du, siehst du, kennst du?

 

Huhhuh, mitä kaikkea on ehtinytkään tapahtua tässä parin päivän aikana. Koulu alkoi siis eilen, parhautta! Saksassa ekaluokkalaiset saavat aina ensimmäisenä päivänä mukaansa Schultüten, niitä on kaikennäköisiä ja värisiä. Sen sisältä löytyy yleensä aina karkkia ja koulutarvikkeita. HIH, minäkin sain semmoisen, koska olihan kyseessä ensimmäinen koulupäiväni Saksassa. Mutta ei sitä mun onneksi kouluun sentään tarvinnut ottaa, oisivat varmaan vähän gymnasiumin puolella ihmetelleet, hahah. 

 

Noh, miten sitten koulussa sujui? ÄLYTTÖMÄN HYVIN. Bussi lähtee joka aamu koulua kohti jo 6.30, huhhuh. Selviydyin oikein mainiosti kouluun asti meidän naapurin Tobiaksen avustuksella. Hän on siis yhden luokan ylempänä samassa koulussa. Bussi oli tupaten täynnä porukkaa, ihan pikkusista alkaen. Gymnasiumissa nuorimmat ovat siis kymmenvuotiaita. Luokkani on 10A, melkein kaikki tunnit ovat oman luokan kanssa, lukuunottamatta valinnaisia kieliä. Olin melkein pahemman kerran pulassa kouluun päästessä, minulla ei ollut nimittäin aavistustakaan mihin täytyy mennä. Onneksi mun bussiapuri osasi näyttää, missä kotiluokkani sijaitsee. Ensimmäisen päivän aikana opettaja kertoi vain hirmuisen määrän käytännönasioita ja päästiin jo yhdentoista maissa kotiin. Meidän luokalla on ihan superkivoja tyyppejä! Kaikki oli heti juttelemassa mulle, jeij. Oli myös hauska huomata, että kun koko ajan luokassa oli hirmuinen meteli ja kaikki jutteli toistensa päälle, niin silloin kuin minä puhuin, koko luokka hiljeni ja kuunteli mun juttuja, voiapua! Sain hirmuisen määrän kirjoja. Saksassa koulu tarjoaa kirjat, meidän täytyy vain itse työkirjat ja vihkot maksaa. Täällä on tosi tarkkaa millaisia vihkoja ostaa. Onko ruutuja vai viivoja, reunoja vai ei reunoja, vihreä vai sininen, kaksi vai kolme? Ekana päivänä ei tarvinnut selviytyä bussilla kotiin, sillä Anita oli vapaalla ja pääsi hakemaan.

Tänään sain lukujärjestyksen. Tunnit kestävät vain 45 min, tuntuu ihan älyttömän lyhyiltä verrattuna Suomen 75 min tunteihin. Opettaja ei ehdi kuin aloittaa tunnin, niin sitten kello soi jo tunnin päättymisen merkiksi. Mulla on torstaita lukuunottamatta aina yhteen asti koulua. Torstaina on sitten vielä iltapäivätunteja, jolloin koulu kestää viiteen. Lukkarista löytyy saksaa, espanjaa, englantia, yhteiskuntaoppia, lakitietoa, maantietoa, uskontoa, liikuntaa, kuvista, musiikkia, historiaa, tietotekniikkaa.. Muilla luokkalaisillani on vielä lisäksi biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa. Minä sain kuitenkin jättää ne pois, ovat niin hankalia aineita minulle Suomessakin, niin epäilen ettei saksaksi sujuisi yhtään paremmin.

Tänään oli jo ihan lukujärjestyksen mukainen päivä, mutta tunnit kyllä kuluivat lähinnä vain käytännönasioista läpi käydessä. Ensi viikolla jo sitten ihan normaalisti, luulisin. Meidän luokalla olevat Sina ja Julia selittävät mulle aina kaiken uusiksi, kun puolet meni täysin ohi, just jees! Iltapäivällä odotti sitten seuraava haaste: Miten päästä kotiin? (mun täytyy siis vaihtaa bussiakin matkan varrella). Noh, onneksi Tobias oli jäänyt odottamaan minua vielä oman koulupäivänsä loputtua, huhuhu, ja opasti mut sitten kotiin. ELI HENGISSÄ JA ELOSSA JA KOTONA OLLAAN. 

Pakko mainita vielä, että ihan älyttömän suuri ero suomalaiseen kouluun verrattuna on kännyköiden käyttö. Täällä ei tule kuulonkaan katsoa edes kelloa puhelimesta tunnin aikana. Välitunneillakaan ei ole mitään asiaa koskea puhelimeen. Jos opettaja näkee sulla puhelimen missä vaiheessa koulupäivää tahansa, niin ei ole kyllä hepuli kaukana. Täällä muutenkin kännykän käyttö on tosi erilaista. Kun ollaan kavereitten kanssa, niin ei todellakaan kukaan näprää puhelintaan missään vaiheessa. 

Unohdin varmaan puolet, mitä piti kirjoittaa, mutta seuraavassa postauksessa sitten lisää. Nyt lähden koiran kanssa lenkille ja sitten voisin vaikka yrittää lukea mantsaa saksaksi (hieman vaikeahkoa sanoisinko). 

In der Sauna

  
Vielä muutama päivä lomailua jäljellä ja sitten kohti koulua, huippua. Sanoisinko, että tämä reilu kolmen kuukauden kesäloma alkaa tulla jo korvistakin. Tosiaan torstaina on ensimmäinen koulupäivä, jolloin kuulemma saan kirjat ja lukkarin. Mutta kertoilen koulusta sitten enemmän myöhemmin, kun en oikein vielä itsekään tiedä, mitä tuleman pitää. Erilaisten katastrofien jälkeen sain myös aikaiseksi syötäväksi kelpaavia pullia, nää rakastu niihin täysin, hih.

Viime lauantaina lähdin Anitan ja Klausin kanssa saunomaan. Täällä on tapana käydä joka kuun ensimmäisenä lauantaina semmoisessa saunauimahallitsydeemissä, jossa on aina silloin Mittnachtssauna eli keskiyönsauna. Saunomisaika alkaa siis aina kahdeksalta ja päättyy vasta kahdelta yöllä. Mekin siis vietimme kuutisen tuntia saunoessa tuttujen kanssa. Paikka on siis täynnä erilaisia saunoja ja uima-altaitakin liukumäkineen löytyy. JA tämä kaikki tapahtuu siis NAKUINA, miehet ja naiset sekaisin, kaikkien ollessa koko ajan nakuja. Mukaan mahtui kaikenikäisiä ihmisiä, nuorista vanhoihin. Olihan se vähän hassua. 

Ensin olimme semmoisessa ihan normaalissa saunassa, tai ainakin luulin olevani. Sauna oli tupaten täynnä ihmisiä. Lopulta eräs mies astelee sisään ja toivottaa kaikki tervetulleeksi saunaan. Tämän jälkeen hän alkaa ihan hulluna heiluttamaan pyyhettä ympäri saunaa, olin ihan pihalla mitä nyt tapahtuu, kunnes selvisi, että pyyhkeestä lähtee jotain sitruunatuoksua. Tämä pyyheheiluttelu tapahtui kolme kertaa, ja aina välissä heitettiin löylyä. Lopuksi vielä kaikki saivat käsiinä jääpaloja joilla piti hieroa itseänsä, outoa! ja sitten vielä taputettiin hyvän saunan kunniaksi, hahah. Saunan jälkeen oli vuorossa ulkona Naturbad, eli uima-allas ilman klooria. Siellä me sitten nakuina pilkkopimeässä yössä polskittiin. 

Bambusauna oli kyllä kaikista paras, voivitsit oli se vaan niin ihana! Illan aikana katsoimme myös tulitaitelijan esitystä, söimme sekä vain olimme ja juttelimme toisten kanssa. Eräs mies oli ollut Suomessa viisitoista kertaa ja puhui jo muutes aika hyvin suomea. Ainiin tulihan sitä liukumäkeäkin laskettua nakuna, oli se kyllä aika pöpiä touhua. Lopuksi vielä käytiin semmoisessa saunassa, jossa hierottiin merisuola-hunajatahnaa iholle. Tämän jälkeen iho oli ihan älyttömän pehmeä! Tämmöinen oli ensimmäinen saunareissuni Saksassa ja se toistuu aina joka kuun ensimmäisenä lauantaina.  

Viimeviikolla oltiin Anitan kanssa käymässä aivan Itävallan rajalla sijaitsevassa Neuschwansteinin linnassa. Kyseinen linna on baijerin suosituin vierailukohde. Linna oli aivan kuin jostain prinsessasadusta!

 

  

Eilen olin kuoron kanssa esiintymässä kirkossa. Täällä vietetiin luterilaisen kirkon seurakuntajuhlaa, uusien konfirmoitavien nuorten tervetulojuhlaa ja kirkon 145-vuotis synttäreitä. Laulettiin tilaisuuden aikana kolme kappaletta, kaikki englanniksi. Kuoro siis pääosin esittää vain enkunkielisiä lauluja. Tilaisuus kesti tunnin verran ja ymmärsin jopa saarnastakin melkein kaiken. Tämän jälkeen kirkon pihalla oli vielä kakkukahvit.

 Mulla on ollut jo parin päivän projektina rakentaa 1000 palan palapeliä, oon jäänyt totaalisesti koukkuun. Ehkä se tänään lopulta valmistuu. Seuraavaksi siis tiedossa hepulointa palapelin kanssa, kuulemisiin!

Eine Stunde bei einen Traktor

 

Hupsista. Se ois jo kuukauden päivät täälläpäin maailmaa tullut vietettyä. Arki on alkanut rullaamaan ja nyt on oikeasti semmoiset fiilikset, että todellakin tulen pärjäämään koko vuoden. Pari ensimmäistä viikkoa oli nimittäin kauhiaa vuoristorataa. Saksa sujuu koko ajan paremmin, huippua. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että puhetyylini on "lievähkösti" nopea, nyt tämä nopeus alkaa tarttua myös saksaanikin. Voitte arvata, että kaikki ovat aina vähän pihalla jutuistani täällä, hahah. AINIIN, Anita osti minulle nuo kumpparit, kyllä nyt kelpaa mennä kaatosateessakin koiran kanssa lenkille! 

Viime torstaina olin tosiaan ohjaajana muksujen Ferienprogramm-päivässä. Oli aivan älyttömän mukavaa päästä taas touhuilemaan muksujen kanssa, onhan edellisestä varkasta jo muutama kuukausi. Lapset olivat ihan innoissaan juttelemassa minulle ja halusivat kokeilla tietysti myös englannin taitojaan, joten päivän kysytyin kysymys oli tietenkin: What´s your name? Yksi poika selitti myös minulle ummet ja lammet saksaksi juttuja, kunnes hänen kaveri tokaisi: Älä puhu noin nopeesti, ei se kuiteskaan tajua. Hahahah, aiapua, no en tajunnutkaan. Päivän aikana retkeiltiin metsässä, etsittiin aarretta, leikittiin, koristeltiin puita ja tietysti päivä päättyi lettukesteihin puutarhassa. ONNISTUIN JOPA KOMENTAMAAN SAKSAKSI !!! 

 

 

  

  

Lauantaina lähdettiin Michin ja Klausin kanssa kolmen tunnin ajomatkan päässä olevaan Volksfest-tapahtumaan. Minua oli kyllä etukäteen varoitettu, että päivään mahtuisi miljoona maatalouskoneen esittelyä. Noh, en olisi kyllä uskonut, että yksi tapahtuma voi sisältää niin monta lypsykonetta, ruohonleikkuria, klapikonetta, poraa, traktoria, puimuria, lumiaurakonetta... Ja kaiken huippuna vietimme KOKONAISEN TUNNIN yhden traktorin luona, huhhuh. Oli kuitenkin mukava päivä kaikista koneista huolimatta. Ennen lähtöä kotia kohtia syötiin vielä Michin kanssa mansikoita, jotka oli päällystetty suklaalla, omomom, älyttömän hyviä!

 Sunnuntaina käytiin myös Anitan kanssa katolilaisessa jumiksessa, oli kyllä aikas erilainen kuin mihin on tullut totuttua. Ensinnäkin olin koko ajan ihan pihalla, että milloin pitää istua, milloin polvistua ja milloin seistä. Ja toiseksi, meinasin tukehtua koko ajan niihin suitsukkeisiin. 

Samaisena päivänä oli myös täällä Pöttmesin "keskustassa" Oldtimer Fest. Koko keskusta oli siis täynnä vanhoja autoja, moottoripyöriä ja traktoreita. Löysin itsellenikin mitä loistavimman auton, ja se on vieläpä BMW ja kaiken lisäksi siihen vielä löytyi vielä huippuperävaunu! Onnistuin loistavalla kielitaidolla myös tilaamaan itselleni kaksi valkoista makkaraa ja brezelin (tarkoitus oli saada semmoinen hampurilaisen näköinen tsydeemi), noh välillä näin. Loppujen lopuksi päädyin myymään tapahtumaan lippuja.

 

 

 

 

Lippuja myydessä tapahtui ehkä hassuin sattuma ikinä. Tullessani junalla Augsburgiin samassa vaunussa oli siis myös yfuvaihtari Sveitsistä, hän ei kuitenkaan jäänyt samalla asemalla pois kuin minä. Noh, nyt tämänä samainen tyttö tuli isäntäperheensä kanssa ostamaan lippuja tapahtumaan ja selvisi, että hän asuu kanssa täällä Pöttmesissä! Vietin iltapäivän sitten heillä, oli älyttömän mukava höpöttää toisen vaihtarin kanssa ja juteltavaa olisi riittänyt yömyöhään asti. Sovittiin, että lähdetään tässä lähiaikoina ostosreissulle Augsburgiin. Nyt täällä Pöttmesissä on siis vaihtarit Suomessa, Sveitsistä ja Amerikasta. 

Eilen lähdettin Anitan kanssa Neuburgiin. Se on täältä noin kahdenkymmenen kilometrin päässä oleva vanha kaupunki, joka sijaitsee Tonavan rannalla. Anita joutui hoitamaan työjuttuja, joten kiertelin itsekseni kaupunkia ja tulihan sitä tehtyä ostoksia. Ostosten teko kuitenkin loppui lyhyeen, sillä selvisi ettei visa electronilla tai mastercardilla voikaan täälläpäin liikkeissä maksaa, jippii. Käytiin vielä myöhemmin päivällä pankissa ja nyt voin siis ainoastaa masterilla nostaa rahaa. Loppuviikosta tulee tietoa pankista, voinko saada saksalaisen pankkikortin vai enkö. Ehkä, ehkä en. Kävimme myös hommaamassa saksalaisen liittymän ja nyt on siis uusi numero käytössä. 

 

 Tänään käytiin Anitan kanssa tapaamassa kouluni rehtoria, oli supermukava! Ja minun piti myös opettaa hänelle suomea, hahah. Koulu alkaa siis ensi viikon torstaina ja mulle on hommattu jo tuo naapurinpoika bussitukihenkilöksi! Niin ja alan opiskelemaan ESPANJAA. Okei, suomalainen saksalaisessa koulussa opiskelee espanjaa, hassua sanoisinko. Muita tulevia aineitani en vielä tiedä, ne selvennee sitten torstaina. Mahtia päästä vihdoin kouluun. Koulussani on ainakin vaihtari Meksikosta, Uudesta-Seelannista ja Australiasta ja minun lisäkseni toinenkin SUOMESTA.

Huh, kun tuli kirjoitettua paljon. Ette osaa edes arvata, monta hepulia ehdin tätä kirjoittaessa jo saada, minkä takia kuvien lisääminen voi olla niin vaikeeta? Noh, selvitty taas siitäkin. Nyt lähden pelaamaan skipboa ja sitten ulkohommiin, heippa!